Love & Peace comeback

6 07 2009

Cowboy Bebopin paljon kohkattua ja etukäteen parjattua live-elokuvaa odotellessa voikin jo alkaa pelätä seuraavaa saman aikakauden comeback-pläjäystä: Trigun tulee takaisin, tällä kertaa elokuvamuodossa. Ei sentään live-elokuvana, vaan tutussa ja turvallisessa animaatiomuodossa. Traileri ohessa, englanninkielinen dubbaus aiheuttaa ainakin allekirjoittaneella akuuttia ranteiden viiltelyä ja hampaiden vihlontaa, mutta niillä mennään mitä on:

Meininki näyttää hyvin pitkälti samalta kuin mitä alkuperäisessä sarjassa, joten itse ainakin odotan tätä tuoreinta ysäri-comebackia innolla.

Gainaxin uudelleenlämmitetty Evangelion 1.0 “You are (not) alone” saa myös vihdoin julkaisun jenkkilän puolella, tänä syksynä 1.01 DVD ja myöhemmin ensi keväänä “director’s cut” 1.11 Blu-ray ja DVD.  Nähtäväksi jää mitä sieltä sitten lopulta kauppoihin asti saadaan, viime aikoina kun on julkaisuaikatauluja katsellessa tuntunut siltä että lähinnä Narutoa, Bleachia ja Dragon Ballia saadaan kauppojen hyllyille asti julkaisijoiden pelätessä lamaa ja uhkaavaa maailmanloppua.

Eipä silti, harva firma lypsävää lehmää lähtee tarkoituksellisesti häiritsemään marginaalijulkaisuilla.

Anime Expo 2009 ei sinällään tarjonnut mitään uutta paria perustylsää lisenssiä lukuunottamatta.  Suurin osa julkaisuista oli jo etukäteen uutisoitu, ja pressereiden perusteella “ei mitään uutta auringon alla”. Mahdollinen Standalone Complexin kolmoskausi poislukien…


Toiminnot

Tietoa

Jätä kommentti