Vastauksia rukouksiin

17 03 2009

Tulihan se vihdoinkin sieltä. Pitkällisen odottelun jälkeen Funimation uskaltautuu julkaisemaan muutaman vanhemman sarjan blu-raynä. Ihan vielä ei nähdä tuoreempia sarjoja  jotka aikuisten oikeasti hyötyisivät teräväpiirtoformaatista, mutta jostainhan se on aloitettava: mm. Tsubasa, Full Metal Panic TSR ja Trinity Blood tullaan näkemään tämän vuoden aikana jenkkijulkaisuna.

Itseäni kiinnostaa eniten tuo Gunslinger Girl, vaikka DVD-boksi jo entuudestaan hyllystä löytyykin. Joskus villissä nuoruudessa tuli harjoiteltua anamorfisen kuvan filtteröintiä ja pakkaamista juurikin tuolla dvd-julkaisulla (tosin R2/japani, siihen aikaan ei vielä R1-julkaisusta ollut tietoakaan), ja siinä on kyllä paukkuja hyötyä ihan oikeastikin HD-kuvasta. Ensimmäisen kauden julkaisu tietysti valaa uskoa toisenkin kauden saamiseen hd-levyllä, lisenssihän Funimationilla on ollut jo hyvän aikaa plakkarissa.

Edelleen sitä Airin bluray-julkaisua odotellessa…